Uramahdollisuudet

Uutta palveluvalikoimassa: Uravalmennus

Työsuhteiden pirstaleisuus sekä työelämässä yleistyvä projektityö ovat tuoneet uuden ulottuvuuden myös yksilön urasuunnitteluun. Kun pitkät työurat yhdellä työnantajalla ovat entistä harvinaisempia, luo se yhtäältä paineita, mutta myös mahdollisuuksia edetä omalla …

Uutta palveluvalikoimassa: Muutosturva / Outplacement

Yritystoimintaan kuuluu valitettavasti välillä myös vaikeampia hetkiä. Yrittäjän eteen saattaa tulla esimerkiksi tilanne, jossa työntekijöitä on irtisanottava tai lomautettava. Näitä tilanteita varten on olemassa muutosturva -palvelumme, jonka myötä pystymme tarjoamaan …

Toimitusjohtajan tiedonanto: Laajennamme tuotesalkkuamme

Olemme laajentaneet ja monipuolistaneet palvelutuotteitamme sekä yrityksille että kuluttaja-asiakkaillemme. Tulemme loppuvuoden aikana julkaisemaan tarkemmat esittelyt uusista palvelupaketeista. Työvoiman vuokrauksen ja suorarekrytoinnin lisäksi yrityksille on jatkossa luvassa apua myös yrityksen kehittämisen …